Tervetuloa kulttuurikäynneille, vitoset!

Hyvä paikka -näyttelyn toteutuksia voi tutkia kuuntelemalla.

Lahden historiallisessa museossa on vilskettä ja ihmettelyä aamupäivisin, kun Lahden viidesluokkalaiset vierailevat museolla osana Lahden kaupungin peruskoulujen kulttuuriohjelmaa 22.9. alkaen. Kulttuuriohjelmassa vieraillaan jokaisella peruskoulun vuonna jossakin kulttuurikohteessa ja kasvetaan kulttuurinkokijoiksi.

Kulttuuriohjelman tavoitteena ei ole opettaa faktoja ulkoa, vaan tutustuttaa lapset museoon oppimisympäristönä: paikkaan, jossa voi ihmetellä, oivaltaa, etsiä tietoa ja keskustella näkemästään kavereiden kanssa. Siinä sivussa Hissalla opitaan vähän myös kotikaupungin historiasta.

Lahden perusopetuspalvelut ja Lahden historiallinen museo ovat tuottaneet vierailua varten lyhyet, helposti käytettävät materiaalit, joiden avulla opettajat voivat pitää oppitunnin museossa. Tavoitteena on tehdä museosta tuttu ja turvallinen paikka, jonne on helppo tulla uudestaan. Käynnin aikana vitoset vierailevat Hyvä paikka -näyttelyssä selvittämässä, miksi Lahti on ollut eri aikoina hyvä paikka asua. Tämän lisäksi he pääsevät tutustumaan Lahden torin arkeologisista kaivauksista löytyneisiin esineisiin arkeologiatyöpajassa.

Lahden museoilla haluamme innostaa oppilaita, opettajia – ja miksei vanhempiakin – huomaamaan, että museossa käynti on hauskaa, kiinnostavaa ja ihan tavallinen osa arkea. Alle 18-vuotiaat pääsevät Lahden museoihin ilmaiseksi, joten lasten on helppo vierailla tutuksi tulleessa paikassa myös myöhemmin. Lisätietoa kulttuurikasvatusohjelmasta löydät täältä Lahti oppimisympäristönä.

Meille ovat tervetulleita myös muut koululais- ja opiskelijaryhmät niin Lahdesta kuin muista kunnista. Opettaja, tutustu Historiallisen museon oppimateriaaleihin tai tule ilmaiselle käynnille suunnittelemaan oppituntia!