Saapuminen ja esteettömyys

Historiallinen museo sijaitsee lähellä Lahden keskustaa hyvien liikenneyhteyksien päässä. Vanhassa Lahden kartanossa Lahden kisapuiston vieressä sijaitseva vaaleanpunainen museorakennus on myös lähellä Vesijärven rantaa ja kätevän kävelymatkan päässä esimerkiksi Lahden torilta ja satamasta.

Osoite
Kartanonkatu 1,
15110 Lahti

Lahden Historiallisen museon pääovi on Kartanonpuiston suihkulähdettä vastapäätä. Museoon voi saapua helposti omalla autolla, bussilla, kävellen tai pyöräillen. Lähialueilla on paljon kaupungin kadunvarsipysäköintiä sekä Kartanonkadun varrella museota vastapäätä P-Kartano parkkihalli. Bussilla saapuvien kannattaa jäädä pois Lahden torilla, josta on noin kahden korttelin kävely museolle. Pyörällä saapuville puolestaan on pyörätelineitä museon edessä.

Esteettömyys

Historiallisen museon pääsisäänkäynnistä on esteetön kulku tiloihin. Museossa on myös hissi, jolla pääsee liikkumaan kaikkiin neljään kerrokseen ja pohjakerroksesta löytyy esteetön wc. Avustajat pääsevät museoon veloituksetta. Museolla on tarjolla lainattavia pyörätuoleja ja rollaattoreita.

Henkilökuntamme auttaa esteettömyyteen liittyvissä kysymyksissä ja avustaa tarvittaessa paikan päällä.

Asiakaspalvelun yhteystiedot:
historiallinenmuseo@lahti.fi

Toni Laakso
Palveluasiantuntija

Museon yleisötyö. Ryhmä-, opastus – ja tilavaraukset.