Tarinoita torin alta

Arkeologinen kaivauslöytö kädessä. Taustalla muita löytöjä pienissä valkoisissa laatikoissa. Lahden museoiden kuvakokoelmat, Piritta Häkälä.

Tarinoita torin alta -aineistopaketti on tarkoitettu peruskoulujen opetuksen käyttöön. Se löytyy Finna Luokkahuoneesta myös ruotsiksi nimellä Berättelser från torget. Aineiston käyttäminen on maksutonta eikä vaadi kirjautumista.

Inspiraationa aineistopaketissa ovat Lahden nykyisen torin alta vuonna 2013 löytyneet esineet. Joukossa on tuttuja käyttöesineitä napeista saksiin ja veitsistä astioihin. Ne ovat usein katkelmallisia ja sirpaleisia: ajan, tulen ja veden runtelemia. Nykyisin ne ovat osa Lahden Historiallisen museon arkeologista kokoelmaa.

Tarinoita torin alta -aineistopaketin tehtäväkokonaisuudet

  • Esineet ovat olleet käytössä aikana, jolloin Lahti oli vielä kylä tai nuori kauppala. Ennen Lahden kylän tuhonnutta tulipaloa vuonna 1877 nykyisen torin paikalla oli maataloja piharakennuksineen. Jotkut esineet ovat olleet löydettäessä rikkinäisiä, mutta niistä pystyy mielikuvituksen avulla yhdistelemään ehjiä. Joissain esineissä on jälkiä tulipalon kuumuudesta tai maan kosteudesta. Toiset taas on heitetty pois niiden rikkouduttua ja ne ovat jääneet maahan. Arkiset esineet ovat löytyneet nykyisen Lahden torin alta arkeologisissa kaivauksissa vuonna 2013. Nyt ne ovat osa Lahden kaupunginmuseon kokoelmaa.

    Alakoulu: historia, ympäristöoppi, äidinkieli ja kirjallisuus

  • Arkeologisissa kaivauksissa löytyneissä esineissä kuvastuu elinkeinojen moninaisuus. Esineistössä näkyy samalla elinkeinorakenteessa 1800-luvun aikana ja 1900-luvun alussa tapahtuva muutos maatalousvaltaisesta yhteiskunnasta kohti teollisuus- ja palveluvaltaista kaupungistunutta yhteiskuntaa. Arkeologisessa aineistossa näkyvät myös kauppa ja tuulahdukset maailmalta – hämäläinen pikkukylä oli tiukasti kiinni maailman menossa Ylisen Viipurintien, vesireittien ja 1870-luvulta lähtien rautatien välityksellä. Arkeologeille keramiikan tyylit ja valmistustavat kertovat kauppayhteyksistä ja auttavat kohteiden ajoittamisessa. Historiallisella ajalla etenkin keramiikka- ja posliiniastioiden sekä liitupiippujen tyylit ja leimat kertovat kauppayhteyksistä ja auttavat ajoittamaan vaikkapa kaivauksissa löytyneen rakennuksen jäännökset.

    Yläkoulu: historia, käsityö

  • Tähän kokonaisuuteen kuuluvat kolikot ovat löytyneet maan alta. Ne ovat joutuneet sinne ennen vuotta 1877. Kolikoita tarkemmin tutkittuasi saat paremmin selvää niihin lyödyistä vuosiluvuista, nimikirjaimista ja kuvioista. Tehtävien avulla selvitetään niiden alkuperää arkeologin tavoin.

    Yläkoulu: historia

Lisätietoja

Sini Ojala
Näyttelyamanuenssi