Muistatsie? -iltamat

Tapahtuma on päättynyt
Lahden Historiallisen museon evakkoaiheiset keskusteluillat saavat yhteisen päätösiltaman. Illassa kuullaan musiikkia, lauletaan yhdessä ja katsellaan valokuvia.

Lahden Historiallisen museon evakkoaiheiset keskusteluillat saavat yhteisen päätösiltaman. Tilaisuus järjestetään 14.6.2023 klo 17–19 Radio- ja tv-museo Mastolassa. Luvassa on musiikkia, yhteislaulua sekä vapaampaa keskustelua liittyen evakkojen muistoihin ja kokemuksiin. Paikalla ovat harmonikkataiteilija Anne-Mari Kivimäki, valokuvataiteilija Hanna Koikkalainen sekä sarjakuvataiteilija Hanneriina Moisseinen.

Taiteilijoiden ja Lahden Historiallisen museon tulevaan yhteistyönäyttelyyn liittyen pyydämme mahdollisuuksien mukaan tuomaan mukana valokuvia sekä Karjalan kotiseuduista että Lahteen asettumisen ajoilta. Valokuvat, tarinat ja esimerkiksi videotallenteet Karjalaan tehdyistä kivijalkamatkoista kiinnostavat myös. Mukaan voi ottaa lisäksi tietoja ja valokuvia evakkokuormassa mukana tuoduista esineistä. Valokuvien skannaamista varten olemme paikalla Mastolassa jo alkaen klo 15.

Mitä: Evakkoaiheisten keskusteluiltojen päätösiltamat

Milloin: 14.6.2023 klo 17–19, valokuvia kerätään ennen tilaisuuden alkua klo 15–17

Missä: Radio- ja tv-museo Mastola, Radiomäenkatu 37

Lisätietoja tilaisuudesta:

Projektitutkija Silja Kuortti

p. 044 482 6581

silja.kuortti@lahti.fi

Lämpimästi tervetuloa!