KARI PIIPPO – graafikko

maaliskuu 2017 ‐ elokuu 2017
Arkistoitu

Julistemuseon näyttely

Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin graafikoihin kuuluva Kari Piippo tunnetaan pelkistetyn iskevistä julisteistaan. Lahden Historiallisessa museossa avautuva näyttely on monipuolinen läpileikkaus Piipon lähes viidenkymmenen vuoden urasta visuaalisen kommunikaation parissa. Esillä on julisteiden lisäksi kuvituksia, tunnuksia ja piirustuksia.

Kari Piippo tunnetaan ennen kaikkea kulttuurijulisteiden tekijänä. Modernin teatterijulisteen Suomeen tuojana hänen merkityksensä on keskeinen. Julisteen suunnitteleminen on Piipolle älyllinen haaste, jossa sisällöllinen oivallus yhdistetään yksinkertaiseen ja selkeään, katsojalle nopeasti välittyvään kuvalliseen muotoon. Julistetaide on Piipolle niukkuuden taidetta, jossa ei saa olla mitään liikaa, mutta ei myöskään mitään liian vähän.

Kotimaassa Kari Piippo on saanut kaikki merkittävimmät taideteollisuusalan palkinnot: Valtion taideteollisuuspalkinto 1988, Vuoden Graafikko 1990, graafisen taiteen Vuoden Platinahuippu 1993 ja neljä kultahuippua. Pro Finlandia -mitali myönnettiin Piipolle 2011. Kansainvälisistä palkinnoista tärkeimpiä ovat The Icograda Excellence Award Chaumontin julistefestivaaleilla 1990 ja Varsovan julistebiennalessa 2010, 1. palkinto Meksikon julistebiennalessa 1990 ja 2006, Coloradon julistebiennalessa 1999 sekä Grand Prix Trnavan julistetrien-nalessa Slovakiassa 2013. Piippo on Alliance Graphique Internationalen (AGI) jäsen.