Pieni pala Pariisia

Uudistuneen museon ensimmäisenä vaihtuvana näyttelynä nähdään tunnelmallinen Pieni pala Pariisia kokoelmien 100-vuotisjuhlan kunniaksi.
2024 ‐
Kartanonkatu 1
Sijainti

Wilhelm Tilman Grommé (1836–1900) ja Klaus Holma (1914–1944) olivat taiteilijoita ja taiteen tuntijoita. Grommé oli taidemaalari, Holma kuvataiteen tutkija ja kirjailija. Molemmat olivat innokkaita matkavaikutelmien ja taide-esineiden keräilijöitä. Heidän työnsä ansiosta Lahden historiallisen museon kokoelmissa on kiehtovaa keskieurooppalaista sekä Välimeren eteläisten ja itäisten alueiden esineistöä eri aikakausilta.

Näyttely kertoo Grommésta ja Holmasta, ja siitä kuinka heidän keräämänsä taide-esineet tulivat osaksi museon kokoelmia. Grommé lahjoitti kokoelmansa 1800-luvun lopussa Viipurin museolle, jonka perillinen Lahden historiallinen museo on. Klaus Holman vanhemmat lahjoittivat Lahden historialliselle museolle poikansa muistoa vaalivan Klaus Holman muistokokoelman 1950-luvulla.

Grommé ja Holma eivät olleet aikalaisia, mutta heidän elämissään oli monia yhdistäviä tekijöitä. Suurin niistä oli rakkaus – taiteeseen. Kummallakin oli myös sydämessään paikka Pariisille.